Sensomotorisen psykoterapian sertifiointi
Suomen psykoterapiakentällä tehtiin yhdenlaista historiaa 16.5.2025, kun ensimmäinen 29 taitavan psykoterapeutin ryhmä valmistui Sensomotorisen psykoterapian III-vaiheen koulutuksesta ja sai oikeuden käyttää nimikettä Sertifioitu sensomotorinen psykoterapeutti. Marjolla oli ilo ja kunnia olla yksi näistä 29:stä.
Matka sertifiointiin on ollut pitkä ja antoisa, välillä raskaskin. Opiskelu alkoi lokakuussa 2018 puolen vuoden opinnoilla kehollisesta trauman hoidosta (Level I). Seuraavana syksynä alkoi puolentoista vuoden opiskelu emotionaalisesta prosessoinnista ja kiintymyssuhdehäiriöiden hoidosta keholähtöisesti (Level II). Ja tämä viimeinen ja ehdottomasti työläin, mutta myös antoisin vaihe (Level III) alkoi tammikuussa 2024. Sen aikana syvennettiin osaamista henkilökohtaisen palautteen ja ohjauksen sekä sinnikkään harjoittelun avulla.
Kouluttajina tässä viimeisessä vaiheessa toimivat Marko Punkanen, Tony Buckley ja Ruth Steenvoorden. Lisäksi korvaamattomana apuna oppimisessa olivat assistentit Alankomaista ja Norjasta: Berrit, Merethe ja Tor sekä oma viiden hengen pienryhmä ja muut opiskelijakollegat. Sydämellinen kiitos kaikille heille tästä huikean opettavaisesta matkasta! Ja lämmin kiitos myös kaikille niille psykoterapia-asiakkaille, jotka ovat rohkeasti lähteneet tutkimaan kehon kertomaa tarinaa ja antautuneet välillä aikamoisiin kehollisiin prosesseihin.